Näyttelijä/ taiteilija
Irina Björklund Esan albuissa vierailevana taiteilijana
Laulutaiteilija/säveltäjä/ sanoittaja Esa E Hellsten on tehnyt mittavan työn Suomalaisessa kulttuurissa. Suomen tukkilaistaitourheilu listattiin Unescon elävän perinnön luetteloon josta Esalle lähetettiin Diplomi Kaisu Raasakan toimesta, Kaisu on suorittanut kaiken tiedon opetus ja kulttuuriministeriöön.
Kuva: Konstantin Glovchinsky
Laulutaiteilijat Pasi ja Esa
  Merja Hellstén saamassa mitalin ja halauksia Metsäurheiluliiton toimijoilta 
Tiina Eklundilta ja Mikael Eklundilta 

  Kuvassa alansa Guruja, niin urheilussa,  
  musiikissa, kuin  kirjallisuudessa.  
Merja Hellsten, Irmeli ja Pasi Kaunisto
   Irina Björklund
  Vuoksen neito kunniakirjojen jako 
  Esan taiteilijajuhlissa 








Irina on lahjakas näyttelijä, hän omaa
kauniin tyylin, niin lauluissa kuin muusssakin
taiteen tekemisessä. Lisäksi Irina on hyvä
sahan soittaja!
Esa antama panos aluekulttuurille

Esa on toiminut Etelä-Karjalan kultuurin hyväksi,
ehkä pitempään kuin kukaan muu.Hän on tuottanut
musiikkia ja järjestellyt kulttuuritilaisuuksia.
Tämän ovat huomioineet useat järjestöt ja myös
reagoineet siihen tunnustuksilla ja ansiomitaleilla.
Media on myös ollut aina kiinnostunut Esan
tekemisistä. Ihmettelyn aihettakin löytyy kun
tunnustukset tulevat ulkopaikkakunnilta, mutta
siitä Esa ei ole pahastunut, hän on maininnut että kaikki
kulttuuri kuuluu kaikille ihmisille asuinkunnasta
riippumatta, on tietysti hyvä että jossain huomataan!!!!!!!!!!

Uutisointi: Jean Von Harden




Kaunis laulu parantaa!!!!
Kaunis laulu auttaa jaksamaan arjen
kiemuroissa, se parantaa elämää,
luontoa, ja koko maailmaa!!!!!!!

Esa kumoaa väitteet:
Hänen partansa on ollut ihailun kohde
niin ulkomailla kuin kotimaassakin,ja kuvattu
jokaisella matkalla minne ikinä on mennyt,
mutta väitteet siitä että hän olisi värjännyt
partansa ei pidä paikkaansa, kyllä väri on
ihan oma luonnollinen väri. Vasta nyt
tutkijat ovat huomanneet että parta on
muodikas, minä olen tietänyt sen aina,
mutta kaikki muotoilu usein pilaa parrakkaita
koska se ei ole parran luonnollinen tila!!!


Positiivisuus kannattaa.
Kun olet mieleltäsi virkeä ja positiivinen
pysyt aina nuorekkaana!!!!!!! Vaikka
ikää tulee lisää niin vain fysiikka muuttuu
sisäinen minä kasvaa koko elämän ajan, se
saa hienoja piirteitä kun elämäntaidot
kasvavat!
Kuva: Esan taitelijajuhlasta.Trumpetisti kapellimestari
Hannu Sopanen hoiti orkesterin johdon!!
Kuva tukkilaistaito SM kisoista Imatralla 2013.
Heavy Tikkanen,Hannu Sopanen,Pasi Suikkanen 
ja Esa Hellsten
Esa rakensi savusaunan jonka voimanlähteenä on
valtavan kivimäärän sisältävä sähköinen kiuas. 
Projekti onnistui erinomaisesti koska sauna on
suuri ja kivimäärä iso, tunnelma on aivan sama
kuin kylpisi oikeassa savusaunassa. Tunnelman
lisäämiseksi voi laittaa savusaunatippoja kiukaaseen.
Löylyt ovat ihanan kosteat ja vettä saa heittää reilusti,
ei tule pistävää löylyä laisinkaan.Sisustus on myös
mahtava, kiviseinää ja puuseinät on käsitelty mustalla!
Suosittelen tällaista ratkaisua heille joilla ei ole mah-
dollisuutta rakentaa saunaa omaan rantaan!!!!!1
Esa ja Pasi  tulkinnan taiturit.Esa ja Pasi korostavat nyansseja!!
Katso alla oleva linkki!!!!!
Tilaa Esan uusi CD. Levyllä esiintyy myös taiteilija
Irina Björklund. Lauluja elämästa ja luonnosta, Lapista.

Itsenäisyyspäivän juhla
Itsenäisyys on tosi hieno asia. Yksi suuri epäkohta on kuitenkin olemassa
joka toistuu vuodesta toiseen. Kansalta tulee selvä viesti että kaikkia ihmisiä
ei kohdella samalla tavalla,osoitus siitä näkyy juhlien yhteydesä kun
mielenosoittajat kokoontuvat. Olisiko päättäjien syytä tarkastella asiaa hieman
vakavammin ja alkaa huolehtia tasa-arvoisesta kohtelusta kansalaisia kohtaan.
Sanonta on että ei savua ilman tulta ja tässä se asia näkyy selkeästi.
Päättäjien tulisi toimia niin että kaikki kansanryhmät tuntisivat olevansa
Suomelle tärkeitä. Jos oikeudenmukaisuus ei onnistu niin suosittelisin
tällaisten juhlien lopettamista, ja tulisihan siinä säästöjä joita voitaisiin käyttä
vaikka vähäosaisten hyväksi.
Pessin Piilo!  Huikean hieno paikka Luostolla keskellä kauneinta erämaata.
Kaikki on mitä tarvitaan ilman että sähkölaitteet häritsivät luonnon rauhaa.
Nautinnollisen hiljaista ja rauhaisaa missä ihminen tuntee olevansa osana
tätä kaunista universumia, suosittelen sinulle joka arvostat aitoa elämää!!!

Pessin Piilo, tämä ihana paikka on saanut niin suuren huomion
että Esa sävelsi paikasta laulun nimeltään "Pessin Piilo"
biisi tulee löytymään varmasti seuraavasta albumista 

Assistentti Jean Von Harden
Pessin Piilon Kammi
Pessin Piilon maisema
Tapahtuma oli mahtava ja messuyleisö innostunut,
tultiin kauempaakin kuuntelemaan tulkinnallisia
taitoja. Useinkaan nämä artistit eivät konsertoi
Imatralla joten nyt oli lähiseudun ihmisilläkin
mahdollisuus olla paikalla. Nimmareita kirjoitettiin
runsaasti. Myös taiteilijoiden viimeisimpiä levyjä
oli mahdollisuus hankkia konsertin yhteydessä.
Esa sanoi että suuri on laulajan sydämen ilo kun
saa laulaa rakkaudesta ja totuudesta!!!!!

Uutisen kirjoittaja Esan avustaja assistentti
Jean Von Harden
Juha Julkunen voitti kultaa SM
ampumahiihdossa, joukkuekulta
sekä yksilökilpailuissa. Kaksi SM
kultaa samoista kisoista.

Onnittelut Juhalle!!!!!!!!!!

uutiset assistentti Jean Von Harden
Totuus on yksi ihmisten vaikeimmista asioista toteuttaa, vaikka sen
pitäisi olla aina ykkös asia. Ympäristö ja kilpailu sokaisee totuuden.

Hyvän elämän paras lähtökohta on lähimmäisen rakkaus
ja elinympäristöstä välittäminen!!!!!!
Suomen parhainta kuljetuspalvelua aina
asiakkaan toiveiden mukaisesti
Esa aloittaa tervan polton, se on mielenkiintoinen kokeilu
onnistuuko kotikonstein, jää nähtäväksi!
Esa nosti vanhoja tervaskantoja joista aikoo yrittää tervantekoa
Tervaskannon juuri osa halkaistuna!
Tervakset ladotaan tynnyriin kuvan mukaisesti,mutta jätetttään 15 cm täyttämättä.
Lopputila 15 cm kiilataan palikoilla niin että tynnyrin voi kääntää alas-suin tervaksien 
putoamatta. Päälle voi laittaa myös esim: katiskaverkon joka estää hiilien pääsyn
tervaputken eteen.
Tervastynnyri kiilattuna, estämään tervaksien putoamista tynnyrin kääntövaiheessa.
Tässä tervakset on laitettu tynnyriin.Tynnyristä lähtee 50mm putki
joka on hitsattu kiinni pohjaan.Tynnyri käännetään ylösalaisin ja asetetaan 
siten että putkelle tulee hieman laskua.Putken päälle laitetaan 30cm maata.
Sitten tynnyrin ympärille laitetaan tulivaippa, kuvan mukaisesti.
Nyt polttamisen voi aloittaa.
Tervatynnyristä lähtevä valutusputki paikoillaan,päällä
30 cm maata. Valutusastian takana on niinsanottu kipinäsuoja
estämässä että tärpättihöyryt ei pääse syttymään putken suulla.
Tulet on sytytetty.Polttoaika on n,5-6 tuntia.
Paineet on kyllä kunnossa ja tärpättihöyryt tuoksuu
Puolentoista tunnin jälkeen alkaa tervaa tulla
Terva on ensiluokkaista ja ihan oikean väristä
Seuraavana aamuna oli edessä tynnyrin avaus. Erittäin hyviä
krillihiiliä tuli 40 litran säkki. Kuvassa hiilien koepoltto, paloivat
hyvin, ei savua ja hehku oli täydellistä, parhaita hiiliä mitä ei saa
koskaan kaupasta ostettua.
Kokonaistuotos 200LTR tynnyristä.
Tervankusta 10 litraa josta poistettiin vesi jonka jälkeen
saatiin  sitä hinnaltaan annin kalleinta ainetta eli pikiöljyä
3 litraa, litrahinta tällaisella tervaskannosta tehdyllä pikiöljyllä
on n, 125€ litra. Varsinaista tervaa tuli vajaat 5 litraa, määrän
vähyys johtui siitä kun minulla oli vain vanhoja tervaskantoja
joista saanti on vähäisempää kuin sellaisista puista jotka ovat aisatut
tai itsestään vioittuneet kasvunsa aikana. Sitten tuli lisäksi 40 litraa
krillihiiliä, parhainta mahdollista laatua. Kyllä tervanteko kannattaa
onhan sellaisia käyttökohteita mitkä vaatii aina tervauksen.
Toden-näköisesti Esalta tulee seuraavaksi tervanpolttolaulu,
kuulin hänen maininneen asiasta, että kukaan ei ole vielä tervasta
laulua tehnyt, ainakaan hän ei ole kuullut.

Uutiset  Jean Von Harden
Esa radioasemalla Turussa 2015
LYHYTNÄKÖISYYTTÄ!
Suomen tilanne on vaikea siksi koska ei
nähdä todellisia ongelmia mitä pitäisi tehdä.
Leikkaukset ei johda kuin työttömyyteen ja
epävakauteen työmarkkinoilla. Silloin kun
päättäjät ei näe muuta mahdollisuutta kuin
syödä tuotantovälineet, niinkuin kanalan
hoitaja syö kanansa ei tule munia eikä
liikevaihtoa. Eikö kenenkään aivoihin mahdu
todellisuuskuva, silloin kun on vaikea taloudellinen
tilanne pitäisi alkaa työllistää tuplasti että kansantalous
ja verokertymä riittäisi olemassa oleviin kuluihin.
Vaikea uskoa että että koulua käyneet ihmiset on
niin sokeita todellisuudelle.
Esalta tulossa uusi joululevy 2016. Levyllä on
Esan lisäksi lääkäri Marja-Estola
hän on sanoittanut lääkäri Jouko Takalan
sävellyksen kodittoman joulu.Lisäksi Imatralaisen
huippu basistin Hannu Estolan sävellys ja sanoitus soikaa
joulun kellot. Levyn valmistuttua lisää tietoa tällä sivulla.Esa oli hieman yllättynyt kun tanssiorkesterit jotka keikkailevat ravintoloissa ja lavoilla ovat alkannet kopioida Esan musiikillisia ideoita.Onhan se tietysti tosiasia että kun sävellän erikoisista sävel-lajeista niin moni kiinnostuu kun huomaa että on muitakin säv/lajeja olemassa kuin Cm ja Dm ja Am. Sävellän mieluusti Gis molliin ja H molliin ne on kauniita sävel-lajeja, eikä niitä ristejä kannata pelätä ne kuuluu sävellystoimintaan!!!

Esan uutistiedoittaja Jean Von Harden

Pakolaiskysymys
Pakolaiset on levitelty nyt ympäri maailmaa ja saatettu pois
omasta kulttuurista, se on heitä kohtaan väärin. Apu pitäisi
viedä sinne missä ongelmat ovat, ei ongelmia pidä siirtää
sinne missä niitä ei ole. Tämä on ollut tiedossa kauan.Suomi on asiassa kädetön, selitellään uummet ja lammet mutta ei ole puututtu ongelmaan. Kansalaisturvallisuus on vaarantunut korkealle tasolle,suomalaiset ovat menettäneet myös työrauhan. ONKO SUOMI OIKEUSVALTIO jos ei pysty suojelemaan kansalaisiaan ja lapsiaan?
Esan pitkäaikainen tuotekehitys projekti on nyt saanut onnellisen ja vahvan lisäarvon. Esa on kehittänyt maailman terapeuttisimman ihovoiteen luonnon omista aineista. Tunnen suurta nautintoa siitä että se onnistui, aikaa tosin kului useampi vuosi mutta palkitsevaa on se että ihmiset saavat nyt apua kaikenlaisiin iho-ongelmiin. Tästä aiheesta  kirjoittelen vielä lisää kun saan lisää palautteita tuotteen käyttäjiltä. Esan toiminta ei pysähdy ainoastaan taiteen tekoon, aina tulee uusia valtauksia eri aloilta joissa Esa on mukana.Esan kotona opetettiin arvostamaan genetiikkaa. Politiikka oli paha asia koska se toi nuorille ongelmia,nuoret reagoivat aina ja huomaavat kaiken vaikka aikuiset ei sitä välttämättä huomaa,useimmat lasten kysymykset olivat mm. miksi meidän opettaja puhuu koulussa kauniisti mutta riitelee aikuisten kanssa.

Esan assistentti Jean Von Harden 

Esan uutistoimittaja Jean Von Harden
Esa valitsi kanttorin sijaan kuitenkin lauluja jotka ovat lämpöisiä tulkittavia,eli vapaan taiteilijan uran.
Taimenet savustumassa, on pöntössä myös muutama harjuskin.
Rauhallinen erämaa on säveltäjän paratiisi.
Kaunis vuoksen neito poseeraa vuoksen kalastuspuiston laiturilla.
Kuuntele ylläolevasta linkistä Solubiologian dosentin Saara Lampelon ja tuotekehitysmentori Esa Hellstenin radio-ohjelma ihonhoidosta. Esa Hellsten on monen alan osaaja ja perinnekultturin vaalija. Esalle on tärkeä asia että lähimmäiset voivat hyvin, siksi hän luo uutta niin musiikissa kuin hyvinvointituotteissakin. kaikki Esan tuotanto on uniikkia.

Uutisointi assistentti jean Von Harden
Varo viina varastaa elämäsi!!!
kuuntele alla oleva linkki, Tukkilaistaidot  unescoon!
Yllä olevasta linkistä voit katsoa Esa E Hellstenin radio-ohjelman iskelmätähtiä ja tähtiiskelmiä.
Eija Sinikka tulkitsi kauniisti upealla äänellään Esan säveltämän ja sanoittaman laulun YSTÄVÄLLE
Yllä linkki laulu Genetiikka nykyaikana
Säv, taiteilija EsaE Hellsten Kattilakoskella 2019
 
Kuhmon tukkilaistaito SM 08-09.06-2024

Esa E Hellstenin kulttuurimitalit jaettiin kuvassa henkilöille.
Vasemmalta oikealle, hopeinen kulttuurimitali Timo Kunnari,toinen vasemmalta
Hilkka Komulainen, kolmas vasemmalta Virva Ryynänen. Virva Ryynänen toimi
myös kilpailun johtajana.
Metsäurheiluliiton pronssiset ansiomitalin saivat oikealla Tinja Ryynänen,
Mika Huotari.Hopeinen ansiomitali Hannu Kettunen.

Esan Kuttuuritoimi onnittelee lämpimästi palkittuja henkilöitä.

Uutiset assistentti Jean Von Harden
Joukkuesoudun suomen mestarit. Juha Julkunen,Pauli Ylitalo,Arja Arja Soramäki
Koskenlaskua Kuhmon pajakkakoskella Jaakko Saaristo
Tukkilaistaito SM Kisoissa 2024
Esa E Hellsten toimi Kuhmon tukkilais SM kisoissa
Metsäurheiluliiton valvojana ja ylituomarina
Joukkuesoudun valmistelua tönölänlammella
Kuhmo  SM 2024
Merja Hellsten yhteiskuvassa Espanjalaisten kanssa
kuhmon tukkilaistaitokisat 2024
Kuningasjätkä Juha Julkunen sestomassa maratoni osuutta kuhmo 2024
Koskenlasku kuhmossa 2024
kolme kovaa koskenlaskijaa
Juha Julkunen,Jori Mikkonen,
Toni Mikkonen Suomen parhaita.
Ikämihet sarjan suomen mestarit kuhmo 2024
Pauli Ylitalo, Ville Kultalahti ja
Jarmo Mustonen
Joukkuesoudun pronssia suomen SM kuhmo 2024
Riku Pakanen,Hannu Kettunen ja Mikko Kettunen
Kuningasjätkä Juha Julkunen laskee kuhmossa 2024
Suomen mestariksi. Nyt Juhalla on tukkilaitaitomestaruuksia
n, 100